Sen verran ollaan päästy nyt käyntiin tässä akvaarioprojektissa, että ostettin säkki monien suosittelemaan Bilteman hiekkapuhallushiekkaa. Ei otettu sitä hienointa, vaan raekoko 0,2-1,0 mm. Ja mielestäni se on kyllä aika hienoa sekin, verrattuna siihen kultaisen 80-luvun soraan joka tuntui silloin olleen ainoa vaihtoehto. Ja onhan sitä soraa vieläkin saatavilla mutta mun silmään se on aika ikävän näköistä. Hiekka tuntui paljon kauniimmalta vaihtoehdolta ja tuo Bilteman hiekka oli nätin väristäkin.

En oikein löytänyt selkeää ohjetta netistä, paljonko sitä hiekkaa pitäisi laittaa joten päädyttiin laittamaan sellainen noin 4 cm:n kerros. Eläinkaupassa kun kävin ja katselin akvaarioita niin niissä sitä soraa oli pohjalla niin vähän että pohja paistoi läpi, joten ei kai tuolla hiekan määrällä nyt niin kauhean suurta väliä ole?

Eläinkaupasta tarttui mukaan myös nuo aiemmin postaamassani valokuvassa näkyvät pari punaista muovikasvia, joiden ajattelin tuovan vähän elävyyttä vihreän kasvuston keskelle sitten, kun ne kasvit saa vihdoin laittaa.