Kävin ostamassa eläinkaupasta ensimmäiset kaksi kasvia akvaarioon. En tiedä mitä kasveja ne oli, kun myyjä oli niin nupelo ettei osannut niistä oikein mitään sanoa. Näki lapusta että toinen kasvaa 10-20 cm korkeaksi ja toinen 25-30 cm, siinä kaikki. Törkeän kalliita ne vielä oli, ainakin mun mielestä 12 euroa yhdestä pikku risusta on aika paljon.

En tiennyt, enkä tiedä vieläkään, olisiko ne kasvit kuulunut/kannattanut laittaa akvaarioon siinä pikku ruukussa missä ne oli kaupassakin. Meillä vain ei ole hiekkaa niin paljoa että se ruukku olisi peittynyt joten näytti rumalta ja otin sen siksi pois. No, ruukussa oli lisäksi jotain vuorivillaa tai sen tyylistä kasvien juurien ympärille käärittynä ja juuret oli kasvaneet villaan kiinni. En sitten ottanut sitä villaakaan pois vaan lätkäisin ensimmäisen vehkan akvaarioon ja aaaaaaaaaargh mikä sotku siitä tuli! Virtaavassa vedessä kasvin surkeat juuret levähti villoineen ihan auki ja villat pölisi pitkin akvaariota. Tosi hienoa... Toisesta kasvista nypin villat pois niin pitkälle kuin pystyin ja sen istuttaminen menikin paljon näppärämmin. Sitten pitikin suorittaa erinäisiä puhdistustoimenpiteitä, huuhtoa suodatin ja poistaa muutamat koristeet että saatiin haavilla edes isoimmat roskat pois. Aloin jo nyt kaipaamaan isompaa akvaariota jossa mahtuisi operoimaan paremmin, tuo pieni kun tuntuu olevan toivottoman ahdas.

Herra viis vee ei ollut tyytyväinen kasveihin. Niitä pitäisi olla kuulemma enemmän kun kaverillakin oli ainakin sata. Joo-o, ei kotiäidin lompsa kestä kauhean montaa kukkaa ostaa noilla hinnoilla. Voiko noita ostaa käytettynä, siis joltain akvaarioharrastajalta tai harrastustaan lopettelevalta? Vai onko siinä vaarana tautien ym. leviäminen akvaariosta toiseen? Vai voisiko sinne laittaa jotain muita kuin eläinkaupassa myytäviä kasveja? Pari punertavaa muovikasvia siellä on noiden vihreiden lisäksi ja kasvaahan nuo oikeatkin vähitellen ja mitä vähemmän kasveja, sitä enemmän tilaa siivota ja operoida. Mutta noin teoriassa, voisiko niitä ottaa käytettynä vastaan..?

akva-normal.jpg